rakkaus kovettuu ennen pitkää
joukoksi tyhjiä sanoja
rakkaus haalenee iltapäivään
tulee täyteen pieniä reikiä
rakkaus kävelee kaupan takaa
täydet muovipussit kourissaan
rakkaus raahaa imuria
yli kuluneitten kynnysten
minä katson syvään kuiluun
toiveiden jakojäännöksiin
nahkoihin muistojen hallin seinällä
joskus muistan tietäväni
että elämään keksitty on tuhat lääkettä
ei koskaan, ei koskaan
ei milloinkaan koskaan
ei saa — mitään tekemättömäksi saa
maiden yllä leijuu sumu
mustahaukka lentää sisällä sen
valo iskee pilareina
penkereisiin tuhannen värisiin
kaukaisuuden kainalossa
yksinäinen vuori kohoaa
sen rinteillä matkalainen
jää hetkeksi lepäämään
minä katson vuoren seinään
toiveiden toiseen potenssiin
eläimiin vuoripuron äärellä
ne kuulee kun kutsun, ne saapuu kun huudan
