Minд olin uskottu mies.
nдistд ihmeiden aikojen pдivistд kirjaa pidin
varhaisin aamuin,
myцhдisin illoin.
kuin varjonaan kuljin,
kirjaten, kuka hopeaan hukutetaan,
kuka juustopataan,
kuka taas kepiniskuihin ja milloin.
parvekkeella illastin kanssaan,
katsellen, kun taivaanrannassa
hohti ihmeellinen valo…
olivatko ne todellakin
revontulia paratiisin
vaiko sittenkin
pддkaupungin palo?
joskus iltapдivдaikaan
kuningas nousee pдivддn uuteen:
hдnet hereille laulaa
hehkuposki-kerubikuoro.
ja pilvet pakenevat,
hдn nauttii aamiaisen sдngyssд
hierojien huomassa,
kunnes onkin jo viinin vuoro…
sen merkeissд pдivд joutuu yцksi,
ja seurue kerдд tarpeitaan
siirtyдkseen ulos, jossa
puutarhoissa keijut soittaa
huilujaan, harppujaan:
on bakkanaalit
lehmuston varjoissa…
silloin kuningas ymmдrtдд kansan onnen:
oi onnea jakamatonta, jonka
kuningas kansalleen lahjoittaa
oi onnea kansan, joka saa
kuningastaan rakastaa!
joskus kyllдstyessддn
juominkeihin, kesken leikin
kuninkaalliset kдdet pesee
kultamaljassa, viinissд valellen,
kuivaa ne palvelustytцn vahvaan tukkaan,
kun samalla
alla kuninkaan pitelee
pottaa poika alaston, palellen…
.taas kuljeskelee pдivд yцksi,
ja seurue kerдд tarpeitaan
siirtyдkseen ulos, jossa
puutarhoissa enkelitkin
keralla keijujen soittavat:
onnen puistossa,
lehmuston varjoissa…
hekin ymmдrtдvдt yhteisen onnen, siksi
soittavat.
oi onnea…
mekin ymmдrrдmme yhteisen onnen, siksi
soitamme.
oi onnea…
ja muistakaa: jos vain tahtookin niin hдn,
tдn kansan kauniit pддt putoaa!
oi onnea kansan, joka saa
kuningastaan rakastaa!
