Ei pojasta polvi parane
kuljen kömpelöin liikkein täällä
pohjoisen maan päällä
jossa sukupuu seisoo vahvana
sen kuulen havisevan, varisevan
ja tuulipukujen kahisevan
Pilkkeenä isän silmäkulmassa
olisi parempi olla
kuin melankolian vainiolla
jolla seisoo mykkä kansa
auringonlaskua tuijottaen
hiljaa valtioksi muuttuen
Isän, pojan ja pontikan
nimeen täällä kaikki vannotaan
kautta pohjanmaan
yksi kerrallaan
joutuu luopumaan haaveistaan
Sateenkaaren juurelta
tyhjää kirstua kotiin kannetaan
hangesta hautaan
kieltä rautaan
uudestaan ja uudestaan
Ikkunoista katsovat silmät
joilla ei ole kotia
toisia kodittomia
etsien aurinkoa joka
jossain lähiön takana
makaa kai jo kuolleena
