Musta auto yöttömässä yössä
lujaa viilettää,
pari peuraa Nilsiässä
jenkkipelin kromiin jää.
Kuljettaja Surmatsalo
peiliin salaa vilkaisee,
takana kuin Tauno Palo,
kyydittävä hymyilee.
Hän on Mooses Kotajärvi,
tukkijulli entinen.
Hehkuu turvonneena lärvi,
takaa sa-vu-la-si-en.
Hän reilu jätkä oli,
kerran kauan siitä on.
Muuttanutko himpun verran
miestä olis hommat herran?
Oi maaherra, oi maaherra.
Maaherra hervoton.
Sellutehtaan avajaisiin
viran vuoksi ajellaan.
Herra keksii: «Eikun naisiin
nopeasti poiketaan!»
Surmatsalo Suomussalmeen
tunnissa jo pyyhkäisee,
mummo luona kaurahalmeen
satovuotta arvailee.
Kotajärvi kysymättä
mummon ketoon kellistää.
Lähtiessään pussaa kättä;
herrasmiehen kuva jää.
Hän reilu jätkä oli,
kerran kauan siitä on.
Muuttanutko himpun verran
miestä olis hommat herran? (hehhehhee)
Oi maaherra, oi maaherra.
Maaherra hervoton.
Lääninpomo naukkaa juomaa,
tuhrii auton istuimen.
Edessä hän pirssin huomaa,
arvioi myös nopeuden.
«Surmatsalo, jumalauta!
Näätkö mitä minä nään?
Kaiva esiin paukkurauta,
tuo ei aja pitempään!»
Herralla on tehtävänään
ylläpitää järjestys,
siksi jääköön muille tänään
sel-lu-teh-taan vihkimys.
Hän reilu jätkä oli,
kerran kauan siitä on.
Muuttanutko himpun verran
miestä olis hommat herran? (hehhee)
Oi maaherra, oi maaherra.
Maaherra hervoton.
Vastuunalaiset työt ovat
rajummat kuin hakkuut kovat:
«Täs on päivän seminaari,
Surmatsalo etsi baari! (hehhehhehhe)»
Oi maaherra, oi maaherra.
Maaherra hervoton.
Oi maaherra, oi maaherra.
Maaherra hervoton.
