Pelko tanssii hymyn laidalla
iho luiden kaunistuksena
valkeassa pinnassasi suonet kuohuu, salamoi
valo pyhin sotajoukoin
hiipii ihmeen ääriviivaa
avaruuden kalvon alla kirkonkello huminoi
toinen tahtoo jatkuvuutta
toinen hetken kestävän
toinen ottaa vaatteet pois ja toinen riisuutuu
toinen kasvaa hellyydestä
toinen käärmevyyhden alla
hiillos kytee kumpaisenkin häpyluiden holvissa
Tässä kuoro laulaa ajasta
kun pyhää maata vallattiin
tässä kuoro laulaa:
Ei se ennen ollut näin
oltiin vain ihmisiä
elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen
elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen
elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen
elävältä haudattuina
syvyyksiin, ankeuteen
Hiki hioo kasvoluita
hampaat välkyy, huuto raikaa
vettyneillä ohimoilla kaaret sädekehien
minä tunnen pienuuteni
kannustavan julmuuteen
kannattelemana taakan rajattoman armottomuuden
Tässä kuoro laulaa ajasta
kun pyhää maata hävittiin
tässä kuoro laulaa
ajasta
Pian loppu julma
kuten täällä sopii olettaa
nousee, voittaa jumaluuden, jota kokeiltiin
joka tahtoo rakkautta
mieli täynnä pelkkää vihaa
herää ludelavitsalta
nyrkki kauhoo kylmää lihaa
Ei se ennen ollut näin
oltiin vain ihmisiä
elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen
elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen
elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen
elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen
elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen
elävältä haudattuina
syvyyksiin, ankeuteen
