Unistani muistanko kasvot hiustesi keskellä hehkuvat
ilon, surun suuressa vuossa kuin yöstä nousevan auringon
kielen tapaan värähtävät puut yksin metsässään
niihin hirtetyistä jää jokainen vaille itkijää
Että meille jäisi päiviemme määrä täytenä
että hämärän päässä pilkottaisi ikkunasta valkea
Kaita polku paratiisiin kulkee läpi painajaisten
hirviöitten, kummajaisten, kauppasaksavainolaisten
tornia ei ajatuksistaan
saa, ajatuksistaan tornia
ja polku paratiisiin
vähiin käy se tie
vähiin käy se tie
Se on tarina luomisesta, ikuisesta huomisesta
eilen eletyn onnen muisto, pakeneva nykyisyys
ja kun lapsi syntyy, se syö meitä elävältä
syö meitä sisältä, kunnes olemme vanhemmat
Korkea kesän päivä, horisontti ääretön
haukan lento taivaan sineen, ihmeelliseen, uhkaavaan
missä pölyisillä valtateillä viestinviejät vaeltaa
auringossa ahavoituu airueitten olkapäät
:;Kaita polku paratiisiin…:;
