Astun sun huoneeseen
hohtavan valkoiseen
nyt pöydällä kuvas nään
käännän sen pois hiljaisuuteen
katseesi vangitsi
vangitsit itsesi
luulin auttavani
luulin että siihen riittäisi
nyt en, en, en voi, en voi sua koskaan unohtaa
tuijotan kiveä
kosketan niin kylmää
se kantaa sun nimeä
sen itse siihen kaiversin
sormin verisin
nyt en, en, en voi, en voi sua koskaan unohtaa
